Näillä sanoilla kun aloitan, kukaan ei varmasti voi arvata missä avajaisissa kävin eilen. Harhautus, siis.
Hämärän salin lattialla, videoprojektorin jalustan takana, oli sinivihreä mytty, joka näytti pudonneen jonkun kävijän taskusta. Tarkemmin katsottuna se näytti ihan yhteenliitetyltä froteesukkaparilta. Pari kysyvää katsetta ympärillä oleviin ihmisiin, huomaako kukaan muu?!
Salista poistuessani luin seinään kiinnitetyt teoslaput. Ah, sukkateoksen nimi oli Nimetön maailma! Suupieliä rupesi nykimään – miten tähän pitäisi suhtautua? Ihan vakavissaanko? Jotain hauskaa ja oivaltavaa, vitsikästä ja ironista tässä oli. Kunnes luin seinälle naulatun "virallisen" tekstin:
Nimetön (Maailma)Enkä jatka enempää sitaattia.
Taiteilijan sukat taiteltuina maapalloksi, 2011
Esine liittyy taiteilijan viimeaikaiseen kiinnostukseen ajattelun ja kävelemisen välisestä suhteesta; vasemman ja oikean jalan rytmistä, liikebinaareista ja dialektiikasta yleensä. …
Taiteilijaparka. En usko että hän on itse halunnut tuota tekstiä, joka latistaa katsojan vilpittömän ilon ja muuttaa kasvoille levinneen hymyn tuskalliseksi irvistykseksi tai pahimmillaan pilkalliseksi hymähdykseksi.
Käsitetaide toki kaipaa taustojen avaamista, jos katsoja ei tunne taiteilijaa. Mutta kyllä katsojan kannattaa antaa itsekin oivaltaa. Valitettavasti tuo teksti sai minut tuntemaan oman kokemukseni ja oivallukseni täysin arvottomiksi. Kehtaanko julkisesti myöntääkään että en tajunnut sukkaparin yhteyttä dialektiikkaan.
MORE OR LESS, A FEW POCKET UNIVERSES
16.06. – 28.08.2011
Gallery Augusta, Suomenlinna B 28 (Susisaari)
HIAPin eli Helsinki International Artist-in-residence Programmen näyttely, jonka on koonnut Valentinas Klimasaukas Vilnasta.
Viehättävä teos:
Martijn In't Veld, Nimetön (Maailma), 2011. Taiteilijan sukat taiteltuina maapalloksi.
Tykästyin kovasti myös Mikko Kuoringin teokseen, johon hän on kerännyt aakkosjärjestykseen kaikki sanat Michel Foucault'n kirjasta The Order of Things ja saman taiteilijan Passagen-Werkiin, 19 kirjaa joiden läpi voi katsoa maailmaa.
Chris Fitzpatrickin lehtinen The Cat is on the Table, a potential neologism vetosi minuun etusivun kuvauksellaan, jossa pohdittiin, sopiiko tyylikäs tyhjä lause näyttelytilaksi samaan tapaan kuin kaunis tyhjä tila.
Morten Norbye Halvorsenin Amerikan Sveitsissä sympaattinen diaprojektorikarusellien torni alkoi elää ihan omaa robottimaista elämäänsä – en olisi ihmetellyt jos se olisi puhjennut puhumaan.
Mutta tämäkään tuskin oli taiteilijan tai kuraattorin pointti, sorry tällainen kerettiläisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti