‒ Tota naista mä en oo ennen nähny täällä, raakkuu tyylikkääseen pukuun pukeutunut vanha musta mies rue Léonin kahvilan edessä. Sanon päivää, hymyilen ja kävelen ohitse.
Olen pohjoisesta lintukodosta afrikkalaiseen Pariisiin ja arabikorttelin laidalle pudonnut outo hiippari. Kuljeskelen kaduilla ja katselen uteliaana ympärilleni, mutta kun täällä ei varsinaisia nähtävyyksiä ole, minulta kysytään usein, etsinkö jotakin. Eikö kukaan kiinnitä huomiota siihen, että melkein joka kulmasta näkyy Sacre-Coeur?!
”Vöitä-vöitä-vöitä, merkkivöitä!”
”Aurinkolaseja!”
”Marlboro, Philip Morris, kartonkeja!”
Dejeanin torilla vihannesten ja aitoja muovisiivilöitä myyvän kojun välissä ollaan melkein kuin Galerie Lafayetten laukkuosastolla: on Dioria, Vuittonia, Fendiä… Joka laukulla on oma myyjätär, joka kehuu perusteellisesti vihreän roskiksen päällä esillä olevan tuotteensa hyviä puolia (joista merkittävimpiin kuuluu hinta).
Kulman takana on lisää ”riippumattomia” kauppiaita: naisia jotka istuvat jalkakäytävällä edessään mobiilina myyntitiskinä toimiva pahvilaatikko, jonka päällä on auki kääritty pussi täynnä tumman violetteja, pieniä munakoisoja muistuttavia vihanneksia. Kyseessä on serkun, mamman, naapurin tai jonkun muun tutun salaa Afrikan keskiosista tuoma suuri herkku, safou (kypsennetään uunissa 200 asteessa).
Kulmasta kuuluu vislaus ja kymmenessä sekunnissa pimeät kauppiaat ovat hävinneet tai piilottaneet kauppatavaransa. Jalkakäytävällä on vain epätavallisen paljon tyhjiä pahvilaatikoita, joita poliisipartio turhautuneena potkiskelee.
Pääsiäissunnuntaina aurinko paistaa kuumasti ja ihmiset viettävät aikaa ulkona kadulla liikkeiden ja kahviloiden edessä istuskellen, kadunkulmissa, puiston nurkilla, ompelimon ovensuussa seisoskellen ja kuulumisia vaihtaen. Juoruillen, tietysti.
Pääsiäissunnuntai, pyhäpäivä, kaiken pitäisi olla kiinni ja hiljaista ja harrasta. Mitä vielä, täällä vallitsevat omat lait. Kaupat ovat auki.
Jopa viereisen korttelin kananmunakauppa, jossa myydään myös eläviä kanoja ja kukkoja. Lähiruokaa siis. Eilen aamulla kun avasin ikkunan kuulin ihan selvästi kukon kiekuvan. Locavore on ranskalainen lähiruoan ystävä.
Auki on myös kadun päässä tuoksuva Minttu Oy – tukku ja vähittäiskauppa: kolo seinässä täynnä puulaatikoita joissa on vihreitä kimppuja. Mintun lisäksi tunnistan lehtipersiljan. Auki on supermarket Franprix, jonka kassa on niin kova höpöttämään, että jonot pysyvät aina pitkinä. Hän valittaa kuumuutta joka saa hänet hikoilemaan ja haisemaan. Hän pyytää anteeksi puheliaisuuttaan, mutta asiakkaat protestoivat ja toteavat että tuppisuinen kassa olisi paljon tylsempi.
Kotimaa näyttää tästä korttelista katsoen legomaailmalta, joka on rakennettu säännönmukaisista suorakulmaisista toisiinsa sopivista palikoista. Kaikki on hallittua, ennakoitavissa, homogeenista, varovaista. Poikkeuksia ja irtiottoja ei siedetä. Variaatiot ovat näennäisiä. Luovuus on sallittu vain tietyissä rajoissa ja niin kauan kun se on innovaatiota tai siihen voidaan panna design-leima. Valtakulttuuri jyrää ja harjoittaa näin vähintäänkin henkistä protektionismia. Se on julmaa, diskriminoivaa ja yksilönvapautta sortavaa!
(Nyt ikealandiaan on tullut riehumaan rumia puhuva puutarhatonttu, Monsieur Soini. Valitettavasti hän tosin haluaisi supistaa palikkavalikoimaa entisestään ja kasata niitä entistä korkeammiksi muureiksi.)
Pariisi, Château Rouge, 18. kaupunginosa, 24.4.2011





Onko tuolla miten rauhallista? Sattuiko mitään uhkaavaa? Millaisia nuo Pariisin afrikkalaiset ovat? Onko mitään negatiivista sanottavaa?
VastaaPoistaEn siis tarkoita rauhattomuudella suomalaisesta elämänmenosta poikkeavaa käytöstä sinänsä, vaan pikemminkin turvattomuuden kokemusta.
VastaaPoistaEn kokenut oloani hetkeäkään turvattomaksi. Eri kulttuurien ja uskontojen rinnakkaiselo sujuu siellä ilman päivittelyä, se on niin jokapäiväistä. Joku perjantai pari katua on täynnä perjantairukoukseen osallistuvia muslimeja, kun moskeijaan ei mahdu. Perjantait ja lauantait taas ovat vilkkaita toripäiviä, jolloin ko kaupunginosaan tulee afrikkalaisia siirtolaisia muistakin kortteleista ostoksille. Eniten turvattomuutta herätti, kun noina päivinä metroaseman suulla oli usein kymmenenkin CRS:ää, miliisi-poliisia järjestystä ylläpitämässä.
VastaaPoista– En voi sanoa paikkaa rauhalliseksi, vaan hyvin eläväiseksi. Ihmisiä kaduilla suunnilleen kaikkina vuorokauden aikoina. Mutta se ei tee paikkaa turvattomaksi, suurkaupungeissa turvattomuutta tuntee kaduilla joilla EI ole muita ihmisiä.
Rauhatonkaan se ei ole - vaikka arabikortteleissa ollaankin, niin mitkään arabimaailman tapahtumat, Bin Ladenin lahtaaminen mukaanlukien, eivät näkyneet millään tavalla katukuvassa. No, eihän se nyt mikään pyhäkoulupoikien kortteli ole kuitenkaan!